Vuonna 2012 tapasin erään pojan. Pidin hänestä heti. Hän oli kiusattu, jota ihmettelin suuresti sillä hän oli maailman mukavin ihminen ja älyttömän hyvännäköinen. Aloimme jutella ja nähdä useammin. Lopulta seurustelimme hetken, kunnes erosimme minun tahdostani. Siitä lähti loputon säätäminen.

Pari vuotta säädimme aina silloin tällöin ja pidimme hauskaa. Se oli molemmille hyvä niin, sillä kummankaan tunteet eivät olleet kovin vahvoja. Seurustelimme muutaman kerran ja erosimme omien virheidemme takia aina. Ja seuraavalla kerralla toinen aina kosti toisen teon.

Olimme vuoden näkemättä, kunnes otin taas yhteyttä häneen. Viime kesänä tajusin, että taisin olla rakastunut häneen. Säädimme taas muutaman kerran, mutta tunteemme eivät kohdanneet. Hän satutti minua, hän tiesi tunteistani. Antoi turhaa toivoa ja sitten katosi maisemista. Voin rehellisesti sanoa, että vielä muutama kuukausi sitten olisin ottanut hänet heti takaisin. Nykypäivänä olen jo päässyt yli hänestä ja olemme ystäviä.

Ystävänä hän on ihana ihminen. Rakkauden kohteena täydellinen. Hänen luonteensa, juttunsa, käytöksensä, ulkonäkönsä. Olimme niin samanlaisia ja hän aina piti minusta sellaisena kuin olin. Meidän välinen suhteemme oli jotain niin ainutlaatuista, etten sitä kovin helposti unohda.

Vuosien kestoinen säätäminen on vihdoin ohi. Kun tajusin sen lopulta olevan ohi, itkin. Itkin surusta, että olin menettänyt hänet kumppanina. Itkin myös onnesta, hän ei voi enää satuttaa minua, hän on upea ystävä ja voin vihdoin jatkaa elämääni.

fridaxxx